keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillia!


Meiän Vuontis-Kalle, ja Mattikin, olivat tosi kovia ja hyviä aprillaamaan.
90-vuotisjuhlavuonna järjestimme ”Paras aprillipila (tai tosijuttu) Majatalosta” -kisailun. Allaolevat aprillipilat / tosijutut saimme Majatalon ystäviltä kisailun saaliina. Ensimmäinen tarina, jonka kirjoitti Ulla-Marja, voitti kisailun.



Osuuspankin avajaiset
Hettaan rakennettiin uutta liiketaloa Osuuspankille ja avajaisilla oli kiire uusien tilojen käyttöön ottamiseksi - aprillin päivänä puuttuivat enää vain irtokalusteet.

Vuontis- Kalle kertoikin silloiselle Osuuspankin johtajalle, että Pohjolan liikenteen kuorma-autonkuljettaja kyseli missä se uusi pankki on minne ne kalusteet viedään. Oli aikonut olla yhteydessä pankkiin. Pankinjohtaja ei huomannut oottaa yhteydenottoa ja laittoi ilmoitukset avajaisista lehtiin ja illalla sitten huomasi ettei sitä soittoa tullutkaan.
Niinpä kelopankin avajaiskahvit tarjoilimme pahvilaatikoiden päältä kun ei sitä avajaisilmoitusta lehdestä saanut enää pois eikä kalusteetkaan kerinneet tulla. Kalle kertoi myöhemmin, ettei hänellä käynyt mielessäkään, ettei pankinjohtaja tarkista kalustetoimitusta ennen lehti-ilmoituksien laittoa. Olihan sama pankinjohtaja käynyt kattomassa navetassa sitä tulikettuakin – vissiin useamman kerran :)
-Ulla-Marja


 
Yksi muistelo vuosikymmenten takaa.
Kun Majatalon isäntää aprillattiin
Elettiin -90 luvun alkuvuosia ja olimme pienellä porukalla viettämässä talvilomaaa Majatalossa. Taisi olla niitä vuosia, jolloin moni elätteli toiveita poikkeuslaista, joka olisi sallinut hiihtohissien rakentamisen Pyhäkerolle. Moinen päätös olisi tuonut lisää asiakkaita Hetan yrittäjille ja nostanut myös maapohjan arvoa kun kiinnostus rakentaa lomamökki alueelle olis lisääntynyt. 
Näistä lähtökohdista keksimme myös pienen aprillipilan Majatalon isännälle Matille. Seurueeseen kuulunut Sirkka soitti Majatalon parkkipaikalta, autosta Matille ja kertoi olevansa kansanedustajaryhmän kanssa matkalla Kilpisjärvelle. Löytyisikö majatalossa kahvit seurueelle? Mattihan näki vierailussa erinomaisen mahdollisen vaikuttaa mahdollisiin lakimuutoksiin. Innostus oli niin kova, että soittajaa moinen huijaus alkoi jo hieman kaduttaa. Hän antoi vinkin, että vieläkö löytyy sitä edellisenä päivänä tarjolla ollutta täytekakkua. Mutta niin innoissaan Matti oli, ettei vihje perille mennyt. Seurasimme pihassa autostamme kun isäntä harppoi tilauksen kanssa keittiöön Tuulan puheille. Olimme toki Tuulaa asiasta varoittanut, joten Hän oli juonessa hyvin mukana. Täytyi Hänen lopulta kysyä, että oletko Matti nyt ollenkaan huomioinut mikä päivä tänään on?
Suuri oli riemu ainakin kaikilla mukana olleilla katsoa hämmennyksestä punastuvaa Majatalon isäntää. Varsinkin kun kohteena tälläkertaa oli itse suuri 'jekuttaja' Vuontisjärven Matti.
-Heikki 



KOHU-UUTINEN HETASTA 5.3.2014 
Kuten koko Suomi tietää, juhlitaan kuluvana vuonna 2014 Enontekiön Hetassa Majatalon ja Ämmin 180-vuotisjuhlaa. Saamani tiedon mukaan Majatalon väki on tehnyt merkittävän aluevaltauksen merkkivuoden kunniaksi. Kaikessa hiljaisuudessa on kaivettu luolasto, johon tehdään kesäkautta varten tekolumiladusto, joka talvisin muutetaan pururadaksi. Laskettelumahdollisuuden rakentaminen kesäkausiksi on vielä suunnitteluvaiheessa, mutta sekin toteutunee. Kesäisin luolan kattoon heijastetaan revontulet ja talvella keskiyön aurinko. Tämän luolaston alapuolelle tulee toinen, renkaanmuotoinen luolasto. Siinä on mahdollisuus mm. koskenlaskuun ja uimiseen. Mahdollisuus tekohiekkarannalla tapahtuvaan biitseilyyn järjestyy. Uima-altaasta tulee yhteys Ounasjärveen avantouintimahdollisuuksineen. Näin saadaan turistikausi levennettyä koko vuodeksi. Luonnollisesti majoitus tapahtuu luoliin rakennetuissa huoneissa. Erityiskohteena on mahdollisuus kivikautiseen näennäisasumiseen. Ravintolatilat ja konserttitilat ovat samassa yhteydessä, joten maan alta ei tarvitse poistua minkään tarpeen takia. Hankkeeseen on saatu rahoitus EU:lta, USA:lta ja Kiinalta. Tällä hetkellä työt ovat keskeytyksissä, kunnes tunnelintekijät saavat Tampereen tunnelit valmiiksi ja koneet siirrettyä takaisin. Miksi tästä ei ole ollut tietoa Suomen mediassa? Siksi että tämä luolasto on tarkoitettu vain kansainväliseen käyttöön. Markkinointi maailmalla alkaa 1.4.2014. Samana päivänä on mahdollisuus myös sen hetkisillä Hetan Majatalon vierailla päästä tutustumaan tämänhetkiseen rakennusvaiheeseen. Tutustumisoikeus kannattaa varata etukäteen että vältetään ruuhkautuminen. Majatalon väki ei ymmärrettävistä syistä voi vielä kertoa tarkempia tietoja mutta he ovat luvanneet tiedottaa asiasta 1.4.2014. klo 18.00.
Maanpäällinen toiminta pidetään kotimaisen turismin käytössä. Tämä tiedosto on tarkoitettu vain ns. sisäpiirin käyttöön, eikä sitä ole siis syytä levittää yleiseen jakeluun. Majatalon kapasiteetti ei pystyisi vastaamaan median ja muiden asiasta kiinnostuneiden ryntäykseen. Se häiritsisi myös majoittuneiden viihtyvyyttä, joten pidetään asia vain ”meidän keskeisenä”.
Lempäälässä 5.3.2014
Asiasta tiedoksi saaneena, Alpo.
-Alpo



Nimimerkki..."sivusta seurannut"....
Taustatietoa.
Hetan Majatalo sijaitsee mäenrinteessä.
Kylän raitilta vasemmalle tiukka mutka ja sitten mäkeä ylös.
Majatalon isoäiti Maija eli ÄMMI nyt 90v oli tapahtumahetkellä
80v ja "pyhät päälle".......
Oli Lokakuu ja turistit lähteneet siis kylän raitti jo hiljentynyt....
Majatalon ÄMMI tuumaili mielessään "minkä nuorena oppii se vanhana taitaa"
niinpä hän otti uskollisen palvelijansa vaalea vihreän Pösönsä tallista ja starttasi "kuin silloin ennen"....
ja viillätti jo hyvää vauhtia mäkeä alas.......pahaksi onneksi mäkeä ylöspäin "körmysi" suuren suuri
Kauko Kiidon rekka....siinä oltiin "nokat vastakkain"....ÄMMI puristi rattia ja polki jarrua minkä jaksoi....
Kiidon kuljettaja ähki ja puhisi..... s....n naiset.....vyöryi alas pukilta ja lähestyi ÄMMIN Pösöä....
koputti ikkunaan,jota ÄMMI varovasti raotti......"jo vain tarttis ruveta perruuttaa piiliä" tuota päivää vaan...
johon ÄMMI kädet jo hurjasti viuhtoen...".ja että miekö"....."enhä mie oo ennää vuosiin PERUUTTANUT".....
se on nuorempien homma......niinpä niin lopun arvaatte....
Nimimerkki..."sivusta seurannut"....
-Raija



HETAN MAJATALON KEITTIÖ AIHEUTTI JOULURUOKATULVAN KOKO ISOSSA BRITANNIASSA!
Isossa Britanniassa, koettiin mullistavan kummia 20.12.2013, kun oli lasten kouluunlähtöaika klo 7.30. Waters:in perheen Kuopus, avasi tavanomaiseen tapaansa ulko-oven, jolloin hän haistoi ja tunsi outoa, kuumaa "mössöä" vielä oudompine kuumine palasineen, säestettynä vielä erilaisilla kylmillä "mössöillä ja hälytti vanhempansa apuun keskeltä aamuleffan katsomista, sillä eihän voi lähteä kouluun yltäpäältä likaisessa "mössössä," kun englantilaisissa kouluissa, ollaan erityisen tarkkoja jopa käsien taskussapitämisestä Oppilaiden taholta!
Vanhemmatkin hämmästelivät ja -ällistelivät tapausta, josta tekivät ilmoituksen myös Hätäkeskukseen, jolloin asiaa, käytiin luonnollisesti Palokunnan toimesta tutkimaan, mutta silläaikaa, muita, Uuno Uteliaita lapsia, oli ilmaantunut paikalle, jotka olivat uskaltaneet jopa maistella ihmepöperöitä, kehuen niitä välittömästi erinomaisiksi ja päättelivät, että voisivat jollakintapaa liittyä siihen yhteen paikkaan, jonne olivat edellisvuonna muutamaksi päiväksi lentäneet? Vanhemmat, yrittivät toppuutella lapsiaan, palauttaa ne englantilaiseen arkeen ja -omiin jouluruokatottumuksiinsa, mutta ei edes palokunta, halunnut raivata pöperöjä kaduilta pois, vaan hälyttivätkin Pink Floyd:in Lauluntekijä/Basistin Roger Waters:in paikalle ja niinpä alkoi lauluharjoitukset, joiden ideana olisi, että Opettajan "kidsien" rauhaanjättämispyynnön asemesta, laulettaisiin, että "Hetta, we want chrismasfood!" Waters, uskollisena Lauluntekijänä, sekä hänkin innostuneena jouluruoasta, hälytti paikalle loputkin Pink Floyd:in vielä hengissäolevat Jäsenet ja juhlat, olivat valmiit, kun vieläpä Palokunnat, kansainvälisellä yhteistyöllä, saivat selville, että kyllä se oli se Hetan Majatalon keittiö, joka oli erään Vieraansa ehdotuksesta, laittanut tämän tulvan alulleen, käyttäen Hetan Majatalon yksinoikeudella tuottamaa, hiivaan pohjautuvaa Floyds Kids-nimistä tulvapulveria. Englannin Kuninkaat, hallitukset ja -vastaavat tahot, olisivat halunneet siivota ruoat pois, mutta sen estivät lapset, Pink Floyd:in Jäsenet ja lopulta, myös lasten vanhemmat, jotka hekin, olivat saaneet positiivisen jouluruokamyrkytyksen, sillä vasta tällöin selvisi, että aikuisille, voi tulvapulveri, aiheuttaa tiedettyjä sivuoireita, mutta voi toisaalta, herättää esim. Floyd:in jo kuolleetkin Jäsenet henkiin, puhumattakaan Irwinistä!
Näin, sitten juhlitiin koko joulu ja -uusivuosi, syöden pois kaikki jouluruoat koko Britanian alueelta, jonka jälkeen Pink Floyd, teki sopimuksen Hetan Majatalon ja -koko Enontekiön Kunnan kanssa, että tulevat ilmaiseksi esiintymään Hettaan, ainakin Musiikkitapahtumaan joka vuosi, kuten myös jouluksi, jolloin he esiintyvät yhdessä Aina jouluksi henkiinheräävän Irwinin kanssa, kuten heräävät tällöin henkiin myös Pink Floyd:in jo kuolleetkin jäsenet! Tulvapulveria, yritetään kuitenkin markkinoida myös muualle maaimassa, mutta sen valmistusoikeudet, säilyvät toistaiseksi Hetan Majatalolla, jotka aiheuttavat mielellään jouluruokatulvia tilauksesta, jos jokin maa, sellaista haluaa kokea ja tällöin, olkoon myös Pink Floyd:in sanoma, että "Hetta, we want chrismasfood ja sehän tiedetään, että voi syödä silliä, niin kun on aprilliä, kuin myös silloin, kun joulu, on valkeimmillaan!
-Matti



Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle!?
Muistakaahan aprillailla!


"Suomessa aprillipäivää ei ole merkitty kalenteriin. Hyvä niin, sillä päivän ideahan on se, että kukaan ei muista aprillipäivää. Vain ne, jotka ovat tarkkana, onnistuvat höynäyttämään kaveria.
Ole tarkkana! Tuleeko sinusta höynäytettävä vai ehditkö itse höynäyttää ensimmäisenä? Hauskaa aprillipäivää!"
Tekstin lähde: http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/kalenterijuhlat/aprillipaiva

1 kommentti:

  1. Hyvä juttu, kun julkaistiin nämä Pilat ja kyllähän se kevät, nyt tänne Hesaan on tullut, mutta ihmettelen esim. jyväskyläläisiä, jotka eivät usko, että niitä laskettelurinteitä, voitaisiin pitää auki, jos vain on pienikin yöpakkanen, eli jo tällä viikolla, sulkevat seutujen 2 paikkaa, eli Riihivuori ja -Laajis, joista ensiksimainitussa, kävinkin Pääsiäisenä, rinteiden ollessa erittäin hyvässä kunnossa keleihin nähden. Tulipa muuten myös Enontekiön Kunnalta Helsingin Kaupungille Palvelutarpeen Arviointipyyntö, eli jospa muuttojuttu Teillepäin silti etenisi jollakintapaa? Olette paras Hotelli, kun edes kerran, on saanut syödä jopa keittiössänne, joka ei ole aprillipila. kun tapahtui joulukuussa 2011.

    VastaaPoista

Jätä tähän kommentit blogikirjoituksesta / terveiset Majatalon väelle. Kiitos!