tiistai 17. tammikuuta 2017

Vuontis-Kallen muistelus Hetan Majatalosta

Hetassa 10.12.1987

Outakkan maalaus Reetrikin mäestä v. 1943
 Hetan Majatalo

Tämmösiä pytinkiä tällä Heetrikin törmälä oli silloin 1930-luvula. Olis piijain vieläkin, mutta silloin syksylä 1944 net Hitlerin pojat tuhrusit niin varomattomasti valkean kansa, ettei sinne jäänny muuta ku korsteenit pystössä törröttämhän. Oli se ensinäkemältä kohtaki ikävän näköstä jälkeä miinakenttäin keskelä.

Tuossa ylempännä olevassa kuvassa son osittain semmosena ku se aikanansa oli.
1-on pensiiniasema,
2-on postipankin kontturi, postitoimisto ja puhelinkeskus.
3-on Heetrikin kauppahuone.
4-on henkilökunnan asunto.
5-on Reetun hotellinpuoli.
6-on vähänen osa makasiinista ja
7-on kesähotellin päätyä.
Olihan tässä näitten lisäksi monta muutaki rakenusta, jokka ei ole tähän kuvhan mahtunhet.

Mie jo esittelin nuot rakenukset ja net eri virastot, telefoonikeskuksen, postipankon ja postikonttuurin, mutta net nyt olit nuoria, vasta juuri 1920-luvun lopula tälle törmäle tulhet. Silloin tällä Heetrikin supermarketilla oli jo takanansa paljon toiminan vuosia. Se ei ollu juuri varsinainen ittepalveluliike, mutta vähä sinnepäin.

Ujoimmat ostajat net seisoit sielä tiskin ja ulko-oven välissä ja esitit kauppijhalle ostomeininkinsä. Mutta kyllä niinku Leppäjärvenki miehet halusit itte valita kaalperiveittet, lanelialushousut ja kaikki mitä meinasit ostaa. Oli siinä monipuolinen tavaravarasto. Saapii sanoa, ette sielä oli kaikkia, äimistä alkaen kaikkia mikä vain ovesta sisäle mahtu. Tuommoset, niinko lamppuöljytynnyrit hääty pittää ulkona ja viljatuothet, sokkerisäkit ja kahvipaalut olit makasiinissa. Olit net ruvisjauhosäkkiläjäkki valehtelemattaki seittemän metriä korkeat ja niitä oli vähä paljo, mukhan niitä ei kovinkhan monta sorttia tarvittu. Nolit piikarit, klasipeltit ja muuripeltit ainuat, muut tarpheet haethin mettästä ja tehthiin valmhiiksi kotona. Seinänvaraukshin ja kaikenlaishen tilkkauksheen kävi Närpistönjovesta nostettu sammal, muurikiviä sai Palosenjärven kallioseinästä ja laastia Vuontisjärven entiseltä pohjalta. Ei tarvittu tiiliä eikä karhuntaljaa, parketeista puhumattakhan.

Ei net ihmiset niin kranttuja pikkuseikoile olhet ku nykyset. Myytävissä silmäklaseissaki olit sangat kaikissa samanlaiset, mutta eihän niitä sankojen takia ostettukhan. Net net otethin, joila parhaten näki. Yhele rekisepäle kyllä kävi niin, ette hän näki parhaten semmosilla, joissa ei ollu linssiä ollenkhan, vain pelkät raamit. Ostamatta net jäit, ku linssin kautta alko lasia poisottamhan, niin peukalo ja nenäsormi palhjaana vastakkain tulit. Hääty ittekki myöntää, ettei hän kovin sokko tainnu ollakhan.

Nyt sen vasta oikhein hoksaa, kuinka soli aikaansa eellä se kauppa, vaikka vasituisia ostoskärröjä ei ollukhan, ei silloin oltu ees keksitty muovikassia. Jokhaisella ostajalla olit liinapussit ja laukku tavaroita varten.

Tuo pensiinikauppa tehthiin pumppaamalla nestettä lasishen mithan. Käsin hääty pumpata, ku lähin sähkölanka oli Muoniossa. Mutta kauppa vain silläki asemalla kävi. Kesälä saatto päivässä joskus mennä montakymmentä litraa. Talvela net pääasiassa kävit puolen litran pullola tulensytyttäihin ostamassa, ushein vielä velaksi. Sen hääty pitkälekirjale ylös panna. En muista, olisko yheläkhän sillon luottokorttia ollu.

Soli sen aijan kauppojen hyvä puoli, ettei tietokone jatkuvasti karhouslappuja lähättänny. Monesti velkaa annethinki ensitalven riekoitten päälle. Jos sattu monta huonova riekkovuotta peräkkäin, saatto velka unehtuvakki elikkä siirtyä 120 vuojen kuoletuslainaksi, josta ei vieläkhän ole ensimäistä errää maksettu.

Niin, tuo Reetun varsinainen hotelli oli toimintavuosiltansa yhtä vanha ku Heetrikin kauppa. Mutta kesähotelli hoksathin vähäsen myöhemin. Kuoppalan Pekale isä hakkautti uuven navetan, ku Halonen oli aikanansa tehettänny navettansa vesisuonen päälle ja se suoni alko alimaisia hirsiä lahottamhan. Haloseltahan se isä tämän kartanon osti heti ensimäisen mailmansovan jälkhin. Vähäset net huonhet ja ulkorakenukset silloin olit, mutta isä rakenutti isänyysaikansa ensimäisenä kymmenvuotiskautena rapeasti puolet lissää. Tuola Vuomanojan torpassa met koko pahna syntynhet olema. Tosipuhheessa kaks vanhinta on tainu syntyä vanhankievarin kellarituvassa.
Tässä uuvessa navetassa lehmät olit vain talven aijan, kesäksi net panthin siihen vanhhaan navethan. Äiti piti, ette Punakorva ei tykäny tästä uuvesta yhtä paljo ku vanhasta. Oli kuulemma vähä ehtynykki siirron jälkhin. Pakkasten takia hääty kuitenki net uuvessa pittää. Mutta ku kevhäälä ilmat lauhtu, pääsi Punakorva tuthun hinkalhon ja rupes heti herumhan.

Soli kesä tuhatyheksänsattaa kakskymmentä seittemän ku jänkkämestari Leminen tuli tänne jätkäsakin kansa Riivi- ja Vuomajärven kuivaamhan. Mutta työnantaja ei ollu hoksanu asuntovaunuja tänne tuottaa ja tuli ethen ilmiö, jota nykyisin sanothan asuntopulaksi. Mestari meinas, jotta kyllä jätkä kesän pärjäis, jos olis joku tyhjä navetta tai riihi sathensuojaksi. Äiti tunsi suomenmarkan arvon ja hoksas, ette navetta löytyy, iso ja hyvä kans. Soli kevhäälä pesty sen verran, ette Lemisen mielestä se oli niille mutasaaphaile liianki puhas. Itte hän sai huonheen päärakenuksesta, peräti Halosen entisen konttuurin.

Tässä navetassa oli 8 hirsisin väliseinin tehtyä hinkaloa. Mutta jätkiä oli yheksän. Longin-Kalle, joka oli sakin kookhain, panthin sonninhinkalhon. Se oli vähäsen tilavampi ja paksumilla väliseinilä ku toiset hinkalot. Yrjäheikin-Aukku oli pienehkö, mutta suulhampi toisia. Hänet laitethin vasikankarsinhan. Illala ku jätkät menit hinkaloihinsa, joskus net rupesit ammumhan. Meilä oli silloin reiphanpuolheinen piika, se saatto käyvä sanomassa, ette jos että lopeta inumista, hän käypii teijät vielä lypsämässä, mutta juomaa ei takuulla anneta. Nämät mutakuonotko net siitä perustit, vasta net ammuivat.

Se kesä meni, jänkkäjätkät lähit ku maa kylmettymhän alko. Mutta itea tästä majotushommasta äitile jäi. Seuraavinna kesinä navetta tosi hyvin pesthin, suonpursuila ja vereksillä katajilla siihen saathin oikhein kesäillan raikas tuoksu. Joka hinkalhon laitethin oikhein hyvät heinämaträssit, päänpuolhen vielä tukko haijuheiniä. Tietenki täkki ja höyhenpolsteri kuuluit asihjan. Ja mikä parasta, joka hinkalhon tehthiin parhaan tapin takkaa valmistetut sijeharso rankiset. Siittä tuli semmonen kesähotelli, viihtyvyisyyven puolesta, ette tuskin semmosia ennään onkhan. Kyllä siinä vuosien mithan oli monenlaista yöpyjää. Etenki pahimpana räkkäaikana. Oli isojaki herroja, mutta moni jätkäpoika ja syrjäkyläläinen sait siinä kävelymatkainsa jälkhin luitansa levätä. Soli vielä muutampien mukavuuksien vuoksi aikaansa eellä oleva hotelli. Jos oikhein vireä vieras oli, se sai vaikka uimassa käyvä lämpimässä veessä. Tämän hotellin porstuvassa nimittäin oli kaivo. Ei mikhän vinttikaivo, soli paljota parempi. Katon lähelä oli pyörä jonka kautta kuljit kettinkit. Kettinkin molemissa päissä oli ämpäri. Ei sillä tarvinu tyhjää vintata. Ku täysinäinen sinkki nousi ylös, niin tyhjä painu alas. Eikö ollukki viishaasti tehty vinttauskone. Kaivola ku vettä ränhiin kaato, se meni omin päinsä ja saattamatta navetassa, antheeksi hotellissa, olevhan 520 litran vetoshen muuripathan. Paan alla ku vähäsen aikaa valkeaa piti, siinä oli sitte se lämminvetinen uima-allas, jossa passas porskutella.

Niinku mie jo äsköin sanoin, vierhaana kävi isojaki herroja. Erikoisesti minule on mielheen jäänny yks’ vieras –30-luvun puolivälin hujakoilta. Silloin oli jo kulkeminen niin helppoa, ette postiautossa pääsi Rovanniemeltä Hethaan vaijaassa kaheksassatoista tiimassa. Kaulinrannasta, johon silloin jo tookila pääsi, ei menny pitemphän ku 12 tiimaa. Tämä kulkemisen nopeus johtu siitä, ette paljo jäi välhin taloja, joissa ei kahvila käyty.

Postiauto tuli Hethaan, tietenki vain kesänaikana, siinä puoliyhentoista ja yhentoista välilä illala. Silloin olit melkein kaikki kylän raavhaat ihmiset ja puolet penskoistaki kokkointunhet autoa oottamhan. Sen ymmärtää, ette postia ootethin, ku kaikki tärkeät asijat piti hoitaa postin kautta. Monesti vielä preivit suljethin lakkasinetillä varmuuven vuoksi. Olihan se telefooniki olemassa, mutta kuuluvaisuus oli kehnon puolheinen. Oli siinä muuki varjopuoli. Silloin ei keskuksenhoitajat tarvinhet sisäministeriltä luppaa hakea, jos halusit joittenki mielipitheitten vaihtoa kuunnella. Jos oikhein tärkeän asian sattu kuulemhan, vaiva sitä oli yksin tietona pittää. Sen hääty muistella parhaale ystävälle, tietäen ettei tämä sitä eelleen kerro. Mutta oli tällä naapurillaki semmonen kaveri, joka osas tietonsa salassa pittää. Mutta jostaki käsittämättömästä syystä jo toisen päivän iltana kaikki kylän vaimot sen tiesit, vielä pienen lisän kans. Jos soli ollu tyttären ja pojan välinen puhelu, niin sen verran soli lissäintynny, ette se tyvär oli ruvenu pikkuluita kasvattamhan, onneksi ei sen enempää. Ei kannattanu tievonvälittähän perhään kysyä. Puhelut kuulemma kuuluit läpi ku tolppaa vasten korvan paino.

Mie taas sekosin. Siittä vierhaasta minun piti muistella. Ku auto illalla tuli, oli siinä myöski vanhempi ja nuorempi mies, jokka menit äitiltä kortteeria kysymhän. Moni siinä meinas, jotta kukhan soli tuo vanhempi mies, ku soli niin tutun näkönen. Äiti vei net tuonne kesähotelhin, vielä kysyen, ette sopivakko het yhtheen hinkalhon, vai pitäskö molemille olla oma pilttuu. Se vanhempi oli sanonu, ette ku siinä heitä paljo isompi Heluna talven pärjää, niin kyllä het tässä muutaman päivän mahtuvat olemhan. Olishan meilä ollu heile oikhein huonekki muuten, mutta soli yks syrjäkylän nuoripari päivälä vihilä käyny ja niile oli annettu talon paras huone noin niinku toishinsa tutustumista varten.

Postin puolela Lempi oli jo lehet jakanu ja oli juuri alkamassa kirjheitten jakhon, ku pappilan rouva hoksas, ette se vanhempi mies oli entinen resitentti toolperki. Silloin tuli Reetun hotelhin vilskettä. Lempi hääty panna postin kiini, rakkauskirjhet jäit jakamatta. Samoin jäit muukki, jokka tosihjaan ei niin tärkeät olhekhan. Tämä muuten oli ensimäinen kerta vishiin niithen vuothen, ku Hetan posti ei ollu auki kahtakymmentäneljää tiimaa vuorokauvessa. Kiinipanhon oli hyvvää syytäki, sillä Lempin piti lähteä silitystukila lakanoita polkemhan. Nuoripari häävythin häätää talon parhasta huonhesta lathon nukkumhan. Siinä mennessä se vastaleivottu vaimo mukisi, jotta tämäkhän son sitä ikusta onnea, jota net päivälä kuorossa toivotit, ku ensimäisenä yönnä jo lathon ajethan. Mutta mikäpä heilä sielä hätänä oli. Sääskitten suojana oli purjekankhainen rankinen ja alustanna Heikin-Oulan isonsuivakan talja kaksmetrisen heinäläjän päällä.

Sitte alko siinä nuorenparin jättämässä huonhessa melkonen vilske ja vipinä. Talon parhaat matot panthin laattijalle. Äiti haki aitanvintistä net vihreät silkkitäkit, joita se ei ollu aikonu ottaa käythön ennenku maaherra talhon tullee. Mutta nyt ei auttanu maaherraan oottaa, ku sattu vielä arvokhaampi kiho talhon tulemhan.

Lempi oli parhaat petsilakanat polkenu niin sileäksi, ettei niistä suoria saumoja lukhunottamatta pienentäkhän muuta ryppyä löytynny. Valkonen ransutettu silkkituuki pöyvälä oli niin puhas ja sileä ku oli vasta pakasta veetty. Pietarinkukkia, niittyleinikkiä ja päivänkakkaroita oli tuotu monta sylilistä ja laitettu vishiin viithentoista vaashin. Vaasia oli joka paikassa, missä net vain pystössä pysyit. Siinä ku hotellin henkilökunta katto aikhaansaannostaan, hoksas jo naaman ilmheistä, ette tyytyväiset olit. Yks puki ihhailunsa sanomalla, ette kyllä itte piispaki olis hämmästyksestä vähäsen aikaa sanattomana, jos pappilan peräkamari olis näin upeasti laitettu silloin, ku hän seurakunnan vierhaana käypii.

Nyt, ku kaikki olit kunnossa, lähti johtaja kesähotelhin ilmottamhan, ette herroile olis huone tuola päärakenuksessa. Mutta resitentti sieltä rankisen sisältä vastas, ette het on täälä ensi yön. Saattas sitä muuten muuttaakki, mutta tuo poika kerkis jo nukkua.
Tämä hyvä huone jäi siis ensi yöksi tyhjäksi. Ei sinne ees lavosta sitä nuortaparia käsketty jatkamhan keskenjäännyttä tutustelua. Mutta jälkhiinpäin kyllä näky, ette olit net toistensa väärtiksi pääshet.

Älkääppä hättäilkö, mie vielä päätin teitä vähäsen viivyttää jutula rajan kiroista.
Nykysinhän on tulhet tutuksi semmoset sanat, ku vientiylijäämä ja tuontialijäämä. Muitten naapuritten lisäksi nuitten ruottalaisten kans meile on paljon karttunu vientiylijäämää. Mie tarkotan nuita poikkinaituja tyttäriä. Niitä son vähä paljo sinne menny ja kyllä non sielä tarpheshen olhet. Nolisit Vittanki, Lannanvaara ja Soppero Kierunaa myöten kylmile jäänhet, jos väenlisäys oli heiän omitten tyttäritten varhaan jäänny. Nekku heti, ku pusero eestä vähä pullottamhan alko, pijit ette son fiinimpää olla Tokholmissa ku esimerkiksi Kuttasessa. Sinne Etelä-Ruothin net katosit. Pojat ei perässä pääshet, ku Kierunan kaivoksella toimheentulo oli turvatumpi ku etelässä. Sen takia niitten oli pakko Suomentyttäriä pisketeilä ja sokkerprikala vaimoksensa houkutella. Näitä samasia kaunokaisia net sitte sielä muutaman vuojen päästä kehtasit ämmäksi haukkua. Hävekhööt!
Tuola alempana Tornionjokivarressa oli yks ruottalainen kauppamies suomalaisten tavaraostosten ansiosta umpheen rikastunnu ja samala tietenki laiskistunnu. Ei sillä ittensä lisäksi perhettäkhän ollu ku vaimo ja Signe-niminen tyvär. Nämät naiset sait rahhaa tuhlata niin paljo ko halusit. Ja kyllä net ylölisesti elikki.

Soli Signe, yhen Iivari-nimisen suomalaispojan kans tullu niin tutuksi, ette oli tainu tälle peräti suuta antaa. Nolit sielä keskenänsä pohtinhet, ette het alkasit mielelänsä toisilensa niin sanotuiksi aviokummpaneiksi. Signe oli kuitenki ehoksi pannu, ku het on tämmönen kultivoitunu perhe, ette Iivari pittää kaikkien taitheen sääntöjen mukhan käyvä isältä hänen kättä kerjäämässä. Iivari teki työtä käskettyä. Meni isän puhheile. Kotinsa komeassa salissa kauppias puoleksi maaten lötkötti laiskanlinnassansa. Iivari, lakki kourassa änkyttäen, alko asiaansa esittämhän. Alotti puhheensa: Ku met tuota hm, olema tuota Signen kans päättänhet, tuota yhtheen mennä. Tuota mie tulin, tuota, pyytämhän Teiltä Signen kättä. Enempi makuuasenthon kääntyen kauppias kysy, ette paljonko Sinun kuukausitulot ouvat. Hetkisen funtsattuansa Iivari sano, jotta ku verot pietethän, puhthaaksi jääpii lähes 4.000:-

Kauppias käänty vielä enempi makkaamhan laiskanlinnassansa, halus noin niinku vertauskuvanollisesti esittää Signen tuhlailun ja sanoi: Jaha, jaha, se justhiinsa riittää Signen nenäliinhoin. Iivari taasen käsitti asian kirjaimellisesti. Siinä hetkessä hän tunsi, niinko halko olis kurkhuun työnnetty. Vaikka kunka yritti, ääntä ei tullu. Aikansa kakisteltuansa, vihoin viimein sai sanotuksi: Vai semmonen räkänolla se onki. Paino lippalakin päähänsä, apein mielin, leuka melkein rintaa vasten roikkuen, lähti kävelemhän kohti kotimaan rantaa. Sen jälkhiin ei ole kuninkhaallisia tyttäriä ees tanshiin pyytäny. Ei se tuontialijäämä tälläkhän yritykselä pienentynny.

Taisipa jo tulla mainittua, ette tämä Reetun hotelli vuonna 1944 tuhoutu maan tasale. Ei Reetu silloin ittekhän mikhän tytönhupakko ollu, lähti jo kaheksanelekymmenelle. Hänen nuorimalle pojale, sille Kalleksi-kuttutulle, oli matkailu peräti verhin menny. Oli sattunu vielä toimelijhan ja puhelijhan Maija-nimisen tyttären naimhan ja heti jälheenrakenusvaiheessa alko turistia varten rakentamhan. Eikä sole hukhan menny. Viijettäkymmenettä vuotta non Maijan kans turistia passanhet tässä Hetan Majatalo -nimisessä majapaikassa, tosin ilman kesähotellin verthaista. Vieläpä non lomakylänki tuohon vähän matkan päähän laittanhet.

Sitä lomakyllää nyt Alpo-poika Ounasloma Oy:n nimelä hoitaa ja hallittee. Entisten lisäksi hän on vielä rakentannu uusia loistoluokan mökkijä. Jälheen nuorin poika Matti alkaa jatkamhan tätä Hetan Majatalon toimintaa ja on pannu alule kovan rakenushomman. Meinaa vielä 1988 aikana saaha valmhiiksi 14 uutta hotellitasosta majotushuonetta.

Kalle on 62 vuotta, eli kesästä 1925 alkaen passannu turistija ja meinaa lähimän 50 vuojen aikana omalta osaltansa luovuttaa net hommat lapsilensa. Niin son Maijaki aikonu, vaikka se joskus meinaa, ette hän ei lopeta koskhan.


Reetu = Anna Kreeta Vuontisjärvi os. Stoor (15.10.1874-21.8.1964) &
Heetrikki, Reetrikki = Jakob Fredrik Vuontisjärvi (6.11.1871-12.7.1952)

Kalle Vuontisjärvi (4.3.1917–22.2.1995) &
Maija Vuontisjärvi os. Stoor (6.2.1924- )



lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua ja iloa uuteen vuoteen!

Pikkuiset tontut hyppeli näin
jalassa tossut väärin päin.
Pikkuiset tontut hyppeli näin
tästä se joulu alkaa.

Hei hei hyppeli näin.
Tip tap hyppeli näin.
Tästä se joulu alkaa!


 

Hyvää joulua 2016 ja iloa uuteen vuoteen 2017
 toivottaa Majatalon iloinen tonttujoukko





keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Majatalon ja Hetan ilmakuvausta



Meillä oli suuri ilo ja onni saada Hytölä kuvamaan helikopterikamerallaan Majataloa ja Majatalon yläpuolelta avautuvia maisemia. Ensimmäinen kuvauslento tehtiin iltaseitsemän maissa ja toinen iltayhdeksän jälkeen. Samalla pääsette siis iltaiseen yöttömän yön tunnelmaan.

Meistä kuvat ovat upeita ja Hetta on äärimmäisen kaunis! Olemma tosi onnellisia ja kiitollisia, että Majatalomme sijaitsee näin luonnonkauniissa maisemissa.

Nauttikaa ja ihastelkaa! Tervetuloa paikan päällekin ihastumaan!

Löydät ilmavideon Majatalon YouTubesta. Sinne lataamme myös myöhemmin lisää ilmavideota.
 
 
Hetan Majatalon takana metsää, tuntureita sekä Jyppyrä-vaara

Jyppyrä-vaara, Ounasjärvi ja Karjalansaari Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Hotelli HETAN MAJATALO

Hotelli HETAN MAJATALO, Jyppyrä-vaara ja Ounasjärvi

Jyppyrä-vaara, Ounasjärvi ja Karjalansaari Majatalon yläpuolelta kuvattuna itään päin

Ounasjärvi ja Ounastunturi Majatalon yläpuolelta kuvattuna etelään päin

Ounasjärvi, Ounastunturi ja kunnanranta laitureineen
Majatalon yläpuolelta kuvattuna etelään päin

Hetan kirkko ja Ounasjärvi Majatalon yläpuolelta kuvattuna länteen päin

Jyppyrä-vaara, Ounasjärvi ja Karjalansaari Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Jyppyrä-vaara, Ounasjärvi ja Karjalansaari Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Ounasjärvi ja Ounastunturi Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Ounasjärvi ja Ounastunturi Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Ounasjärvi ja Hetan kirkko Majatalon yläpuolelta kuvattuna.
Kuvassa myös vanhainkoti, seurakuntatalo ja koulukeskus

Ounasjärvi ja Ounastunturi Majatalon yläpuolelta kuvattuna länteen päin

Hotelli HETAN MAJATALO, Ounasjärvi ja Ounastunturi sekä kunnantalo

Hotelli HETAN MAJATALO, Jyppyrä-vaara, Ounasjärvi ja Karjalansaari

Hotelli HETAN MAJATALO, Jyppyrä-vaara ja Ounasjärvi
Kuvassa vihreä Ämmilä kera Tiinan ja Petrin terassin, valkoinen Majatalo / ruokapirtti, vanha navetta, puusauna, leikkimökki, pikkupirtti, Tuulan mökki, kota, niliaitta, grillipaikka, Maijala
sekä vuonna 1988 valmistunut hotellirakennus, jota on laajennettu vuonna 2000.
  

Hotelli HETAN MAJATALO, kaunis Hetan kirkko ja Ounasjärvi.
Kuvassa myös koulukeskus ja urheilukenttä.

Hotelli HETAN MAJATALO ja maisema pohjoiseen,
jossa ei ole mitään muuta kuin koskematonta luontoa

Hotelli HETAN MAJATALO;
Majatalo, Hotelli, navetta, puusauna, Maijala, kota, grillipaikka, Tuulan mökki ja pikkupirtti

Hotelli HETAN MAJATALO ja takapihaa

Hotelli HETAN MAJATALO;
Ämmilä kera Tiinan ja Petrin terassin, valkoinen Majatalo / ruokapirtti, vanha navetta, puusauna, leikkimökki, pikkupirtti, Tuulan mökki, kota, niliaitta, grillipaikka, Maijala
sekä vuonna 1988 valmistunut hotellirakennus, jota on laajennettu vuonna 2000.

Jyppyrä-vaara, Ounasjärvi ja Karjalansaari Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Ounasjärvi Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Hetan keskustaa, kunnantalo, vanha koulu, Ounasjärvi ja Ounastunturi
Majatalon yläpuolelta kuvattuna etelään päin

Ounastunturi ja Ounasjärvi Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Ounasjärvi ja Hetan kirkko Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Majatalon takapihalta pääsee suoraan koskemattoman luonnon keskelle

Jyppyrä-vaara ja Ounasjärvi Majatalon yläpuolelta kuvattuna

Hotelli HETAN MAJATALO, Ounasjärvi ja Hetan kirkko

Hotelli HETAN MAJATALO, Ounasjärvi,
K-Market, vanhainkoti, koulukeskus ja Hetan kirkko

Hotelli HETAN MAJATALO Majatalon yläpuolelta kuvattuna pohjoiseen päin

Hotelli HETAN MAJATALO Enontekiöllä Hetassa

Hotelli HETAN MAJATALO, Ounastunturi ja Ounasjärvi
Majatalon yläpuolelta kuvattuna etelään päin


Hytolän hieno kopterikamera

Majataloa ja Hettaa ilmakuvaamaan lähtö
Ilmakuvausta - Hytola.com

Ensimmäinen kuvausreissu tehty







video



perjantai 4. maaliskuuta 2016

Mummo täytti 95 vuotta

Kalle Vuontisjärvi, Vuontis-Kalle, Kalle-Äiji olisi tänään 4.3.2016 täyttänyt kokonaiset 99 vuotta.


YouTubessa: Mummo täytti 95 vuotta 

Äänitteessä Kalle kertoo jutun enontekiöläisestä mummosta, joka täytti 95 vuotta.
Äänitteen kuva on otettu nuoresta Kallesta Ounasjärvellä.
Taustalla näkyy Hetan kylä ja Hetan kirkko.
Äänitteen kesto on vajaa 3 minuuttia.

Iloa ja aurinkoa kevääseenne!

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvän joulun toivotus


Lumihiutale pieni ja valkoinen 
luoksenne hiljaa leijailee.
Joulurauhaa se teille toivottaa
ja siivellä enkelin matkustaa
joulunaikanne turvaamaan.


Hyvää joulua 
&
onnea uudelle vuodelle
Majatalon ystävä!





Suurkiitokset joulukorteistanne, joita on tullut taas valtava määrä! Mekin lähetimme kortteja aika paljon, mutta toivottavasti tämä viesti tavoittaa kaikki ne, jotka eivät meiltä syystä tai toisesta korttia saaneet. Toivomme, että jonakin vuonna meillä on niin paljon Majatalon sähköisen kuulumiskirjeen tilaajia, että voimme sitä kautta lähettää joulutoivotukset ja antaa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen, kuten nykyisin on osalla tapana. 
Voit muuten tilata Kuulumiskirjeen itsellesi täältä

Meillä kuluu tämä joulu monen edellisen vuoden tapaan englantilaisperheitä kestiten. Olemme jo niin tottuneita tähän joulunviettotapaan, että tällainen aiempiin suomalaisiin perinteisiimme verrattuna hyvin erilainen joulu on jo alkanut tuntua normaalilta ja mukavalta. Toki muistelemme lämmöllä aikoinaan ja viime vuonna viettämiämme suomalaisia jouluja.  Monessa kodissa tuntuu valitettavasti olevan kovasti joulukiireitä ja -stressiä, mutta meillä sitä ei onneksemme ole. Joulunaikaa ja -taikaa sekä englantilaisten vieraidemme välittämää iloa kestää meillä useamman viikon.

Tahdomme kuitenkin toivottaa teille onnellista ja rauhallista joulua ilman turhia hötkyilyjä.

Sydämelliset kiitokset tästä vuodesta ja 
kaikkea hyvää uuteen vuoteen 2016, jolloin toivottavasti tapaamme!

torstai 5. marraskuuta 2015

Maijan Hetta-Pallas


Syksy kääntyy täällä etelässäkin kohti talvea ja mieli harhailee kesämuistoihin. Oma mieleni palaa erityisesti Hetta-Pallas-reitille.

Ensimmäinen yritykseni reitin valloittamiseen oli vuonna 1996 rippileirilläni. Kesäkuun alku oli kuitenkin niin luminen, että vaelluksemme jäi lyhyeksi. Pääsin vain Sioskuruun asti. Sittemmin olen käynyt Hetan majatalossa lukuisia kertoa, kiivennyt Jyppyrälle ja katsellut Pyhäkeroa.

Toinen yritys Hetta-Pallakselle oli viime kesänä. Sairastelun vuoksi koko vaellus peruuntui. Alkavassa flunssassa pinnistin kuitenkin Pyhäkeron huipulle.

Tänä kesänä pääsimme viimein mieheni kanssa matkaan Pallakselta kohti Hettaa. Ensimmäisellä huipulla hengitys salpautui kahdesta syystä: jyrkästä noususta ja huimista maisemista. Elokuun alun säät suosivat ja auringonpaisteessa tuntureiden huipulta näkyi kymmenien kilometrien päähän.
 

Kuljimme reitin useimpien muiden tapaan kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäisen päivän etapille kertyi mittaa 13 kilometriä.

Saavuimme majapaikkaamme Nammalakuruun iltamyöhällä. Kömmimme varaustuvan yläpetiin vasta, kun muut olivat jo nukahtaneet ja tuhti kuorsaus kaikui kämpässä. 

Aamulla nousimme muiden jo pakatessa tavaroitaan. Rennon aamun jälkeen pääsimme matkaan tunti muiden perässä. Lumikeron pitkässä ja tuskaisessa nousussa ohitimme edelläkulkevat. Pysähdyimme huipun jälkeen rinteeseen lounaalle, joten matkakumppanimme kuittasivat vuorostaan meistä ohi.

Lopulta 13,7 kilometriä myöhemmin saavuimme Hannukurun kämpälle. Varaustuvassa meitä odotti Hetan suunnasta tullut iloinen eläkeläisseurue, jonka kanssa ilta kului iloisesti nauraen. Illan kohokohta kuitenkin oli sauna ja pesäytyminen kahden vaelluspäivän jälkeen.


Kolmas vaelluspäivä oli edellisiä harmaampi ja muutama sadekuuro yllätti meidät. Vältyimme kuitenkin pahemmalta kastumiselta. Päivän maasto oli reitin helppokulkuisin, joten reippaalla tahdilla taitoimme 13,6 kilometriä Sioskuruun.

Vihdoin ympyrä sulkeutui ja koko reitti oli hallussani!

Emme olleet saaneet varattua sänkyjä varaustuvasta, joten olimme päättäneet yöpyä teltassa. Pystytimme teltan joen yläpuolelle siten, että oviaukosta näkyivät Sioskurun maja ja Pyhäkero. 

Auringon laskiessa tuuli nousi ja lämpötila laski. Varustuksemme paljastui liian kevyeksi ja rauhallinen uni tuli vasta auringon noustessa aamulla taas lämmittämään telttaamme.

 
Viimeinen etappi Hettaan eteni kuin siivillä. Emme malttaneet pysähtyä edes laittamaan lounasta, vaan jatkoimme lähes pysähdyksettä 14,7 kilometrin matkan Ounasjärven rantaan. Tilasimme venetaksin ja odotellessamme keskityimme tuulettamaan hyvää suoritusta ja ottamaan viimeisiä kuvia. Veneen kääntäessä nokkansa Hetan kirkkoa kohti ja tuulen tuivertaessa korvissa saattoi olla vain kiitollinen kuljetusta taipaleesta, tuntureiden taiasta ja uusista kokemuksista. 

Mikään ei kuitenkaan voita Majatalon saunaa ja puhtaita lakanoita kolmen maastossa vietetyn yön jälkeen! 
Kiitos taas kerran kaikesta rakkaat Tiina, Petri ja Tuula.




Kirjoittanut Majatalon ystävä Maija 


P.S. Olisiko sinulla jotain muisteltavaa, kirjoitettavaa ja kuvia meiltäpäin? 
Jos, niin otahan yhteyttä meihin, tiina@hetan-majatalo.fi

maanantai 10. elokuuta 2015

Keskikoulun juhlasalissa 10.8.1975

 
Hyvät vieraat.

Jokunen päivä takaperin minulle sanottiin sana ”Enontekiö” ja pyydettiin tämän sanan sisällöstä ja ympäriltä jotain kertomaan. Sanoja on oikeastaan kaksi, Hetta ja Enontekiö, jotka tuolta Etelä-Suomesta tulleille usein aiheuttavat pientä sekaannusta. Yleensähän on niin, että pitäjän nimi on sama kuin kirkonkylän. Täällä se ei niin ole, Enontekiö on pitäjä ja Hetta on Enontekiön pitäjän kirkonkylä. Tämä johtuu siitä, että kirkkoa on siirretty kylästä toiseen, eikä kylän nimeä noin vain kannata tämäntakia vaihtaa.

Tämä pitäjä käsittää niinsanotun ”Käsivarren” ja vähän vielä kainaloa ja olkapäätä. Asukkaita on vajaat 2.500. Pinta-alaa on yli 8.000 neliökilometriä. Parisenvuotta takaperin pinta-alaa oli tämänpäiväistä enemmän. Naapuripitäjä Muonio valloitti meiltä Kerässiepin kylän maapohjineen, pienentyminen johtuu tästä. Vielä on kuitenkin alaa senverran, että jos jakaisimme tämän jälelle jääneen alueen tasan pitäjäläisten kesken, riittäisi jokaiselle yli kolmen neliökilometrin laajuinen palsta.

Maisemia meillä on monenmoisia. On mäkiä ja tuntureita jos on vähän tasaisempaakin. Eroa on puustossakin etelä- ja pohjoisosassa. Pitäjän eteläisimmissä osissa kasvavat kuusi ja mänty. Vähän pohjoisempana jää kuusi pois ja alkaa kapea mäntyvyöhyke. Tästä Hetasta kun menee kymmenkunta kilometriä pohjoisemmaksi, loppuu mänty. Alkaa niinsanottu tunturialue. Kovin on pienet koivutkin siellä, jos on koivuja ollenkaan. Ennenhakkaamattomia havumetsiäkin pitäjässämme on ja johtunee se siitä, että muutampi vuosikymmen taaksepäin, kun Lapin metsiä oikein reippaasti hakattiin ja hakkuumiehinä oli etelästäkin tullutta liikkuvaa työvoimaa, eli niinkutsuttuja jätkiä, eivät hakkuut silloin Enontekiölle asti yltäneet. Väittävät tämän johtuneen siitä, että tuolla Äijäjoen tienoilla oli tienvarteen, isoon petäjään kaiverrettu lause: ”Tässä jäätyy jätkän leipä”. Tämä aiheutti niinsanotun työvoimapulan ja esti hakkuut. Tienoikaisun yhteydessä tämä petäjä on jäänyt syrjään ja nythän täällä sitten metsäkoneet elämöivät. Näitä koneita katsellessa moni maallikko varmaan miettii, että siinä tahdin määräävät kuutiot ja tehokkuus, maisema ja taimisto on sivuseikka.

Näin isossa pitäjässä on luonnollisesti monenmoisia elinkeinoja. Eri elinkeinoille on yhteistä se, että niitten harjoittajat näkevät omansa kaikkein tärkeimmäksi yhteisen edun kannalta. Yhteistä on myöskin se, että kaikille on eri puhujien puolesta iskostettu päähän mielipide elinkeinosi tärkeydestä, jotta sen kehittämiseen on yhteiskunnan erikoisesti annettava voimakas tukensa.

Paljon ne ovat olot vajaan miespolven aikana muuttuneet. Jos muutosta mittaa riittävän ruoan, hyvien vaatteitten, helppojen asuntojen ja lähes määrättömän vapaa-ajan mittapuulla, on kehitys ollut valtava. Onko ihmisten tyytyväisyys kehittynyt yhtä myönteisesti, on eri asia. Elettiinhän muutampi vuosikymmen takaperin niinsanottua luontaistalouden aikaa. Lähes jokaisessa talossa oli muutama lehmä, joille heinä pääasiallisesti tehtiin luonnon niityiltä. Lehmien antamalla lannalla ravittiin pienen pieni vainiotilkku ja perunamaa. Apulantaa ei ollut, eikä sitä pahemmin kaivattukaan. Jokunen ajoporo oli sitävarten, että polttopuut, heinät ja jäkälät, jotka myöskin olivat lehmien rehua, ajettiin kotia. Järvet olivat kalaisat ja kala muodostikin tärkeän ruokalisän pöydissä. Riekko on ollut kautta aikojen hyvin tärkeä riistaeläin, josta on saatu rahaa tärkeisiin tarpeisiin, kahviin, sokeriin, suolaan, jauhoihin ja moniin muihin tarvikkeisiin, joita ei kotona voitu tuottaa. Palkkiona tästä, komeileekin riekko Enontekiön kunnan vaakunassa. Myöskin eräitä turkiseläimiä, kuten oravia, kärppiä, kettuja ja monia muita on pyydystetty kautta aikojen. Ketun arvoa kuvaa se, että 1930 luvun alussa puolitoista ketunnahkaa vastasi rahassa nimismiehen kuukausipalkkaa. Nyt on suhde vähän muuttunut. Nimismiehen arvoon verrattuna on ketun arvo laskenut. Silloinkin vaan elettiin, tosin pikkuhiljaa. Paljon tarvittavista tavaroista tehtiin kotona, vähän ostettiin valmiina. Työ neuvoi tekijäänsä ja monenmoisia taitajia kehittyi. Saattaispa vieläkin olla,että kotona tehtyt kenkäheinät ovat tosi pakkasella paremmat kuin nailon sukka. Liika kaloriat ja vapaa-ajan ongelmat olivat tuntemattomia käsitteitä. Hyviä ja paljon käytettyjä jumppapaikkoja olivat jänkkäniityt kesällä ja talvella tunturinkurut riekonpyyntireissuilla.

Vanhempien ihmisten elämä täällä jakaantuu kahteen ajanjaksoon, ennen evakkoa ja evakon jälkeen.
Evakon jälkeen alkoivat tavat nopeassa tahdissa muuttua. Punaeväiset siijat eivät enää nousseet tänne Ounasjoen latvajärviin kesäänsä viettämään. Muutenkin alkoi näkyä,tosin varsin pieniä, mutta silti merkitykselllisiä muutoksia. Ei viikatteeseen kelvannut enää kotona puusta tehty varsi, piti olla fapriikin valmistama teräsvarsi. Kotona tehdystä haravasti kuivilla ilmoilla piikit irtosivat, nailonharava on parempi, semmoisen piti saada. Vaatimukset rupesivat kasvamistaan kasvamaan, kunnes huomattiin, ettei se kannata koko henänteko eikä lehmien pito. Purkkimaito on paljon helpompaa. Siinä on lisäksi se etu, että litrahinnan noustessa parilla pennillä, saa olla tyytymätön ja haukkua hallitusta.

Yritämpä keskittyä vain yhteen asiaan, jota voi hyvällä syyllä sanoa enontekiöläisten erääksi elinkeinoksi. Sen parissa kaikkiin ammattiryhmiin kuuluvista henkilöistä osa on jonkinaikaa vuodesta ansiomielessä mukana. Mukana on poromiehiä, kauppamiehiä, talonmiehiä, vieläpä joutomiehiäkin. Tämä on matkailu, eli ns. turismi. Kehitystä on tapahtunut siinäkin. Kun kesällä 1922, jolloin postiauto ensikerran tuli Hettaan, oli vauhti vähän toisellainen kuin tänään. Auto kun lähti Torniosta, sai 3 yötä välillä viettää ennen kuin pääsi Hettaan. 7 kertaa sai kuljettaja ajaa autonsa lautalle ja joka kerta lautalta lähtiessä piti auton veivistä käynnistää. Posteljooni puolestaan sai 47 kertaa käydä portin eli rinnin aukaisemassa ja kiinnipanemassa. Osa näistä rinneistä oli sivuun, osa molemmille puolille aukeavia, toiset 3-4 ululla varustetut. Matkustajista silti tuntui, että nopeasti kuljetaan. 1920 luvun loppupuolella täällä rupesi kulkemaan ihmisiä Etelä-Suomesta omilla autoillaan kesänaikana. Lapin jylhät maisemat ja valoisat yöt hurmasivat täällä käyneet ja niin alkoi maine leviämään. Onneksi silloin ei ollut vielä luksusluokan telttoja eikä kärpäsmyrkkyjä. Sääsket pitivät huolen siitä, että matkailijat kävivät seinien sisällä nauttimassa ruokansa ja kahvinsa. Kehittyi kahvistelutaloja tienvarsille. Väsyneelle kulkijalle oli sideharsosta tehty rankinen hyvin mieluinen lepopaikka ja näin alkoi turistien majoitustoimintakin hahmottua. Siinä sivumennen he myöskin kyselivät, mitähän ostaisi muistoksi Lapin reissulta. Kekseliäät henkilöt rupesivat tällaisia muistoesineitä valmistamaan ja näin sai matkamuisto teollisuus alkunsa. Jo 1920-luvulla täällä valmistettiin poron sarvista ja sääriluista esineitä, joilla ei muuta käyttöä ollut, kuin myydä turisteille. Poron nahkat ja sarvet olivat luonnollisesti valmiita matkamuistoja. Tänäpäivänä tämä ei ole enää pientä näpertelyä, vaan melko laajaa koko maata käsittävää ja myöskin pohjoista hyödyttävää teollisuutta. Kehitys on ollut hidasta, mutta hyvin tervettä kehitystä. Tälläkertaa on Enontekiöllä kaikille matkailijoille sopivanhintaisia palveluja, huokeista retkeilymajoista alkaen kalliisiin hotelleihin saakka ja paljon tältä väliltä. Toivottavasti ne erehtyvät, jotka tänään näkevät (siis elokuussa 1975) tummia pilviä matkailun kehityksen taivaalla. Valtiovalta on nimittäin ottanut ohjat käsiinsä ja ilmeisesti katsoo hyväksi luokkien ja tähtien varjolla muuttaa asioita siten, että ensin Lapin vedet ja vähitellen luontokin liataan yhtä onnistuneesti, kuin ne on jo Etelä-Suomessa liattu. Velvoittaahan uusi ulkoilulaki mm. tähtiin merkityt leirintäalueet laskemaan likansa vesistöihin. Tuskimpa menee montakaan vuotta, kun tulokset alkavat näkymään. Leirintäalueista tehtään pallokenttineen ja keilaratoineen kaupunkien huvipuistojen kaltaisia. Luonnonläheisyys katoaa, teltta- ja muut maksut tulevat kohtuuttoman kaliiksi useimpien matkailijoiten kukkarolle ja metsiin majoittuminen lisääntyy. Rikkaimmat likaavat vedet ja köyhät roskittavat metsät. Omasta mielestämme luonnon puhtaus olisi meille erittäin tärkeä, lähes elinehto.

Joukossanne on varmaan henkilöitä, jotka käyvät Helsingissä. Viettekö niille päättäville herroille terveisemme, että säästäisivät meidät pakolliselta luonnon likaamiselta. Vapaaehtoisuus olisi mieleisempää.


Kalle Vuontisjärven kirjoitus esitetty Enontekiön keskikoulun juhlasalissa 10.8.1975

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Runolaulu Hetan Majatalossa

Hetan Majatalossa,
ystävien parissa,
Siellä vietän lomani,
sinne suuntaan matkani.

Aina muistan talon sen,
sinne matkaan iloiten.
Perheeni myös sinne vien,
ystäville neuvon tien.

Ilmapiiri kodikas,
siellä aina vallitsee.
Emäntä ja isäntä,
ystävinä kättelee.

Hetan Majatalossa,
ruokapöydät notkuvat.
Herkut monet mahtavat,
pitoruuat kuuluisat.

Hetan Majatalosta,
tunturia katselen.
Mahtavata Ounasta,
Luojan töitä ihailen.

Metsiä mie samoilen,
Ounasjärvell' soutelen.
Tuntureita kiipeilen,
talvella siell' hiihtelen.

Hetan Majatalossa,
takkatulen loisteessa.
Muistelukset juttelee,
Vuontis-Kalle kertoilee.

Aikain taakse meidät vie,
aukeneepi mennyt tie.
Arvokas on perinne,
elintapain isäimme.

Jumalan siunausta ja rauhaa Hetan Majatalon väelle ja Majatalon vieraille.

Hetta 9.6.1990
Erkki Lilja
Majatalon isäntäperheen pitkäaikainen ystävä ja Tiinan kummisetä